Innostun huonosti festareista, eikä edes lähenevää kolmenkympin rajapyykkiä voi syyttää. Muistan seisseeni jo 15-kesäisenä syrjässä, kun kaverit riehaantuivat Ruisrockin rantamaisemissa jostain räyhäbändistä. Taas uusi sulka epäsosiaalisuuden hattuun.
Joskus Ruisrockissakin on silti ollut ihan leppoisaa, jos sää on suosiollinen ja logistiikka (ei tarvitse kävellä 10 km festareille tai kotiin) ja infrastruktuuri (bajamajojen ympärillä ei ole viiden sentin pissalammikkoa) ovat toimineet edes kohtalaisesti. Tänä vuonna ei ollut taaskaan tarkoitus rokkailla, mutta kamelin selän katkaisi kesäinen keli, kyyti melkein perille asti ja mahtava Hurts-yhtye.
Innostuin Hurtsistä viime kesän Prahan reissulla. Loman henkeen kuuluu huudattaa MTV:tä hotellihuoneessa, ja poikatten Wonderful life -video sai paljon soittoaikaa. Aluksi tuhahtelin ärsyttävää muka-taiteellisuutta ja vanhahtavaa herrasmies-keikari -lookia ja -esiintymistapaa. Se oli kuitenkin koukuttavaa keikarointia, ja lopun lomaa juutuubasinkin jatkuvasti eri versioita Wonderful lifesta. Mahtoikohan matkaseura edes huomata, että sama biisi soi toistolla.
Yritin kuumeisesti saada liput bändin Tavastian keikalle tammikuussa, mutta viisi minuuttia lipunmyynnin alkamisen jälkeen olin jo auttamattoman myöhässä. Kuivakka lippunainen ohjeisti soittamaan uudestaan seuraavana aamuna. Tämä toistui joka aamu parin-kolmen viikon ajan, kunnes luovutin. Huutamalla olisi saanut parin-kolmensadan prosentin hinnankorotuksen läpikäyneet liput, ja lisälippuja taisi tulla myyntiin ihan laillistakin kautta, mutta fiilis oli jo menetetty. Siltä erää.
Hurts pääsi teatraalisiin oikeuksiinsa Ruisrockin niittylavalla. Theo Hutchcraftin varma ja virheetön laulu (haluaisin uskoa, että lauloi livenä) oli hienoa kuunneltavaa. Harmi, että kiipparia, Adam Anderssonia kuvattiin screenille vain harvoin. Taustalla oli viulistia ja klassista mieslaulajaa, ja hyvin toimi. Huomaa, että pojat ovat ehtineet jo heittää yhden jos toisenkin kaikan. Yleisön hurmaaminen sujuu jo rutiinilla, mutta ei leipääntyneesti. Olen myyty! Taas.
 |
| Rokit on tietenkin aloitettava hyppäämällä nosturinkärjestä, mitenkäs muuten! Ei vastaa allekirjoittaneen käsitystä rentoutumisesta, mutta jokainen tyylillään. |
 |
| Adam Andersson haastattelussa. |
 |
| Theo Hutchcraft fiiliksissä. Yleisö ainakin oli. |
 |
| Kiippari-Adamin instrumenttisyrjähyppy. |
 |
| Tehdääs pari ydinkoetta Ruisrockin aikaan, kukaan ei kuitenkaan huomaa mitään. Sieni saattoi myös olla peräisin kakkalaitokselta. |
 | |
| Prodogyn aikaan olin jo tuttu, sulkeutunut itseni. Hyvin reivisedät vetivät, mutta tätä rokkaajaa alkoi jo väsyttää. Kuvistakin tuli mössöä. |
Kaiken kaikkiaan lystit rokit! Ehkä viiden vuoden päästä taas uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti