Matkan jälkitunnelmia

Hieno loma, suosittelen Kroatiaa lämpimästi! Tänne voisi reissata uudestaankin. Sää oli viimeisinä päivinä epävakainen, joten maleksimme lisää kaupungilla, ostelimme turhuuksia ja söimme mahamme taas pystyyn. 

Näkymiä vanhastakaupungista.

Markkinamiehet puhuvat Kroatiassakin jo suomea! Kiitokseksi tuli tosin tack, helppoheikillä on vielä opittavaa. Markkinakujalta mukaan tarttuneet as-fake-as-it-gets-veskat.

Kiviröykkiö-, aka. arkeologisessa museossa oli paljon mielenkiintoista roomalaissälää. Hoksasin vasta seinälle ripustetusta kartasta, miten laaja Rooman valtakunta oli ollut (historiantuntien anti taisi jäädä teinihaaveilun varjoon). Suuruudenhullua väkeä, sehän oli varsinainen maanosa!

Splitin arkeologinen museo.

Museon pihamaalta.

Yöllä ukkosti siihen malliin, että latautumassa ollut läppäri sai kunnon täräyksen ja kieltäytyi seuraavana aamuna toimimasta. Suomessa korjaajasetä lupasi laastaroida laitteen parhaansa mukaan. Nyt jopa minä uskon, että pistoke on hyvä vetää seinästä. Totuus on, että unohtuu kuitenkin.

Halusin välttämättä tuoda Suomeen lemmenrannalta poimittuja, vaaleita kiviä. Hykertelin, että niillä olisi ihan erilainen tunnearvo kuin Ikean 5,95 sisustuskivillä. En ottanut huomioon merellistä tekijää. Matkalaukku ja kaikki siellä olleet tavarat haisivat kuin Silakkamarkkinat hellepäivänä. Yritä siinä sitten selitellä lentokoneessa, miksi villapaitasi tuoksahtaa. Nyt vimmatun huuhtomisen ja etikkakylpyjen jälkeen kivien ihana merellinen tuoksu on hälvennyt. Mars Ikeaan ostamaan niille jokin hieno lasiastia.

Haisukivet

Seuraava Kroatian kohdeyhdistelmä voisi olla vaikka Dubrovnik ja Bracia vielä kukkeampi ökysaari Hvar. Rahaa on tosin tehtävä ja jemmattava ahkerasti ennen seuraavaa Riku Rikas -leikkiä. Seuraavaksi haaveissa matka johonkin päin Afrikkaa, a wimma we, a wimma we… 

"Mitään rokotuksia tarvita, mä oon aina ollut terve kuin kirahvi."

Kultainen kasari

Splitissä kuuluu Open radio, joka soittaa mm. kasarihenkistä musiikkia. Uppoaa! Tunnelmia...

Pat Benatar rokkaa.

Kate Ryan - Voyage voyage

Pat Benatar - Love is a Battlefield

Gwen Guthrie - Ain't Nothing Going On But The Rent

Michael Jackson - Bad

Mä en ainakaan aio ostaa mitään...

Kävimme aamulla toteamassa luonnontieteellisen museon surkean annin. Etsimme museota ensin kuumeisesti, ja kun se löytyi sivukujalta, esillä oli vain onnettomia, kehystettyjä lehtiä ja simpukoita vitriinissä. Kyllä nyt kultivoiduttiin kohinalla. Onneksi pääsymaksu oli vain rapia euro.

Shop til u drop! Taksilla City Center -ostoskeskukseen muutaman kilometrin päähän keskustasta. Mikä harhaanjohtava nimi! Entisen itäblokin tuntuman huomaa keskustassa iloisesti repsottavista ikkunaluukuista ja rapistuvista seinistä, mutta ostoskeskus oli kliininen kuin Mehiläisen odotusaula. Yleisövessojen ovetkin aukesivat liikkeentunnistimella. Vaikka en ole se kaikkein innokkain Visan vinguttelija, täytyi kenkärivien edessä huokailla ihastuksesta. Suomessa kauniit korkokengät sysitään kaupan perimmäiselle hyllylle, kun järki-eccot vievät tilasta leijonanosan. Täällä sipsuttimia sai vertailla hylly toisensa perään, ah!

Liian kalliit, mutta menköön. Lupaan olla valittamatta tulessa olevia, korkokenkiin tottumattomia päkiöitä. Alisha.

Tässä Mangon mekossa ei syödä, ei mielellään edes hengitetä. Tulipa pimeitä kuvia.

Splitin verkkaista kaupunkielämää

Leppoisa päivä Splitissä! Perusnäkymä on melko tunnusmerkitöntä, välimeren alueen tavallista kaupunkikuvaa. Kaupungin ytimessä on kuitenkin laaja sokkeloinen vanhakaupunki, jossa piilee paljon pieniä kahviloita, ravintoloita, vaatekauppoja (pääosin Gyllenbergeille) ja muita pikku putiikkipahasia. Rantaa seuraa bulevardi, jolla on kahvilaa ja syöttölää toisen vieressä. Vanhassa kaupungissa voisi maleksia kauankin vailla varsinaista määrää. Matkakumppani tosin ärtyy hortoilustani, olen kuulemma aina tukkimassa kulkutietä kun jään hajamielisesti tähyilemään vanhoja kivirakennuksia ja kapeita, kuvauksellisia kujia.

Näkymä parvekkeelta.

Eilen illalla kiertelimme muutamia baareja, yksi yökerhokin osui tielle. Aamulla pyrimme ensin saattamaan itsemme kartalle ja käyskentelimme kaupungilla. Kävimme ihmettelemässä muutama sata vuotta jaa. eläneen roomalaisen pampun, Diocletianuksen vaatimatonta, korttelin kokoista kesämökkiä (lue: linnaa). Ei piiperretä, vaan rakennetaan samalla kunnollinen.

Diocletianuksen palatsi.

Kyllä joka jampalla pitää oma kirkko olla.

Iltapäivä kului rannalla parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Vesi on melkein yhtä sinistä täällä kuin saarella, ihmeellistä! Mopo on lähtenyt keulimaan suolaisten ja rasvaisten herkkujen kanssa, ja nimenomaan lounaalla. Aamupala on onneksi pysynyt haskassa, ja iltaisin ruoka ollut vähemmän härskiä. Lienee kuitenkin sanomattakin selvää, että erilaiseen tottunut elimistö esittää vastalauseita viikon sikailun jälkeen. Vatsa huusi jo lounaalla jotain vihreätä ja elävää, mutta rantakuppilat tarjosivat vain roskaruokaa. Ranskalaiset kiitos, nehän lasketaan jenkkikouluissakin vihanneksiksi…

Rantabulevardi Riva.

Joku köyhä Kouros Konstapopoulouloustous seilaa laiskasti rantavedessä.

Marjanin ranta.

Sain kaverilta joululahjaksi tätä Body Shopin köykäisesti kuorivaa satsuma-suihkusaippuaa. Jäin nalkkiin, jo toinen puteli menossa. Tuoksu on pirteä ja kuoriva ominaisuus mainio, varsinkin rantamöyrinnän jälkeen. Kiits J.

Money, money, money

Tiistai kului rannalla tehden ei-mitään. Lomatunnelma oli vähän latistunut ellei jopa kiristynyt lähinnä riipaisevan hintatason takia. Kun pelkästään katsoimmekin johonkin suuntaan, kului satanen, ja nyt tarkoitan euroja. Saarella on mahtavaa, mutta hinnat ovat tavalliselle tallaajalle piinallisia. Ellei siis halua telttailla ja grillata ruokaansa itse nuotiolla (nähtiin jo, että se ei ehkä kannata). Raha ei ehkä tuo onnea onnettomalle, mutta on teeskentelyä väittää, ettei se hälventäisi jo valmiiksi onnellisen ja tyytyväisen elämästä turhaa päänvaivaa ja ahdistusta.

Näkymää tallusteltaessa rannalta hotellille.

Hajonneet Crocsit kannattaa heittää pois välittömästi ja kävellä loppumatka paljain jaloin. Tässä yritys välttää tulikuumaa katukiveystä pienellä varjokaistalella.

Iltaan mennessä olimme unohtaneet joutavat kiristelyt. Kävimme viinikellarissa maistamassa paikallista valkkaria. Nyökkäilimme hyväksyvästi ja leikimme tietävää. Kiipesimme rannan tuntumaan, vuorenrinteelle syömään taas yhteen naurettavan tunnelmalliseen välimerifiilistelyravintolaan. Kupu täynnä kalaa ja muita meriörkkejä kävimme vielä noloilla, blue curacaosta tehdyillä turistihömpsyillä.

Kohouma on VAATELASKOS.

Pakollinen rituaali, nalle täytyy saada. Kalaonni puuttui tällä kertaa.

Heeei baarimikko...

Aamulla kasaamme kimpsut ja ajelemme (ah, ilmastoimattomalla) bussilla saaren toiselle puolelle, josta lähtee lautta takaisin Splitin vilinään. Loman kaupunkiosio alkaa, hatusta kiinni!

Merimies on eri mies

Tämä ylihintainen mutta makoisa hörppy ja lukuisat serkkunsa aiheuttivat myöhempää heikotusta.

Jano ei tahtonut lauantai-iltana loppua ollenkaan, ja sunnuntaista tuli sen myötä hiljainen. Aktiviteettiyritykset jäivät vaisuiksi. Veneilyä ei voinut ajatella, kun päässä kieppui ja vatsassa käänsi jo kuivalla maalla. Matkakumppanin kite surfing -into laimeni kurssihinnastoa tutkittuaan. Maleksintaa, syömistä, lisää maleksintaa. No, sitähän tänne tultiin tekemään. Savupilviä ei onneksi enää näkynyt.

Maanantai, venepäivä! Vuokrasimme pienen pörrör-surrur-veneen koko päiväksi. Idän suuntaan saaren rannikkoa pitkin luvattiin rauhallisia rantoja, joiden suojissa voisi rauhassa leikkiä autiota saarta. Jos taas olisi pörissyt tunnin (!) länteen, olisi päässyt äimistelemään vanhaa armeijan tunnelia. Niin kiehtovalta kuin kälyinen, tunkkainen neuvostoaikainen tunneli kuulostikin, valitsimme rannat.



Huvijahtimme.



Kapteeni Dalton.

Lupaukset lunastettu! Upeita suojaisia rantapoukamia, joissa ei sieluakaan, pökerryttävän sinistä vettä, paahtavaa aurinkoa. Ensimmäisen pysähdyksen jälkeen meitä tosin kohtasi pienen pieni, mitätön ongelma: perämoottorin käynnistysnaru kahvoineen jäi käteen. Näin siis joudutan merihätään! Oma apu ei auttanut, kun mukaan ei ollut sattunut työkalupakkia, airoja tai toista perämoottoria. Onneksi meillä oli kellonajan tarkkailua varten mukaan otettu puhelin, jolla hälytimme vuokraajan hätiin. ”Tulkaa apuun, me kellutaan täällä.. öö, jossain.”



Ikuistamista vaatinut tilanne.

Apua odotellessa oli oiva hetki pulikoida rannalle ihmettelemään kauniin sileiksi huuhtoutuneita, vaaleita kiviä, joita olisin halunnut kourallisen matkamuistoksi. Merestä veneeseen nouseminen oli tosin vaivalloista jo ilman kiviä. Sulokkaalta näytti kaiketi. Muistona auennut kyynärpää ja veneen kauniin punaisesta pohjamaalista värjäytyneet, vaaleat biksut.



Haaksirikkoutuneena.

Kun veneenrutku oli taas saatettu merikelpoiseksi, pörräsimme korkealla kallion reunalla nököttävään rantaravintolaan. Idyllisyys alkoi jo olla naurettavaa. Upeat näkymät merelle, tuoretta kalaa ja kylmät oluet. Lounaan jälkeen makoilimme vielä hetken vatsojemme vieressä rannalla ja snorklasimmekin vähän nimeksi. Merimakkara tai muu vastaava pötkö nähty. Tällaista lomalla kuuluu olla!

 

Seuraava ovi paratiisista, olkaa hyvä!

 

Oh, the life!



Iltapala.

Terveisiä mukavuusalueelta!

Kroatia on upea! Bussimatka, kolme lentoa ja vielä bussi- ja taksimatka olivat ehdottomasti vaivan arvoisia. Matka sujui suorastaan epäilyttävän vaivattomasti: kaikki oikeat lähtöportit löytyivät, lennot lähtivät kutakuinkin ajallaan ja laukut rullasivat hihnalle silmänräpäyksessä. Olimme miltei kompastua lentokentän edessä odottaviin, Splitin satamaan turisteja kuskaaviin busseihin, ja ennen kuin ehdimme kissaa sanoa, olimme jo lautalla Bracin saarelle. Ei yhtään kommellusta, ei kadonneita matkatavaroita, ei hämmentynyttä turistihaahuilua, ei hukassa olevia passeja tai hammasharjoja, oho!

Näkymä hotellin parvekkeelta.

Joku vuoden ajattelija oli tosin leikkinyt edeltävänä päivänä grillimestaria toisella puolen saarta ja saanut aikaan mojovan maastopalon. Paloa sammutettiin tiettävästi ainakin kolme päivää. Sattuuhan noita. Onneksi palo ei haitannut lomatahtia saaren tällä puolen, lukuun ottamatta satunnaisia horisonttiin törähteleviä savupilviä.

Bolin keskusta.

Ihan tylsä paikka tämä, sääkin surkea.

Brac on harvinaisen idyllinen lomasaari. Maisemaa hallitsevat kirkas meri, vanhaan tyyliin rakennetut kivitalot ja pikku puikkelehtimiskujat. Rannan hiekka muodostuu pienistä, pyöreiksi hioutuneista kivistä, jotka upottavat kivasti rantavedessä. Pitkähavuiset männyt ihmetyttävät, eivät tunnu sopivan ollenkaan välimerelliseen maisemaan, ja heinäsirkkojen sirpitysvolyymi pitäisi mitata desibelimittarilla. Meri oli jo lentokoneen ikkunasta niin sininen, että silmiin sattui. Hotellimme on kylän ytimessä, näkymä suoraan merelle. Olo on kuin ykkösluokan kansalaisella.

Havu on steroids.

Ensimmäinen reissupäivä on odotetusti kulunut rannalla lökötunnelmissa. Uudet snorklauskakkulatkin on ajettu sisään. Metkojen kalojen bongaussaldo jäi tosin laihaksi. Matkakumppani väittää nähneensä meressä kaikenlaista, lieneekö legendaa. Tulevien päivien pään menoksi suunnitelmissa jonkinlaista veneilyä ja saarikierros skootterilla tai mönkijällä.

Jottei kaikki kuitenkaan olisi läpeensä ällöihqua, mainittakoon, että ilmaista hupia täällä lomailu ei suinkaan ole. Ruokakaupoissa vallitsee Suomen hintataso, ravinteleissa hinnat voivat kohota jopa sen tuolle puolen. Täällä maksetaan valuutalla nimeltä kuna. Yksi euro vastaa noin seitsemän kunaa, eli mummonmarkkojen mukaan ynnäily ei mene ainakaan kovin ronskisti pieleen. Istupa kivaan rantabaariin juomaan hurjan kiva sateenvarjodrinksu, ja maksa myös hurjan kiva kymmenen euroa juomastasi. Satamaan rantautuukin vähän väliä yltiöpäisen rikkaiden von Wauraiden naurettavan suuria huvijahteja, joiden henkilökunta kiillottaa kantta sillä aikaa kun härsväki on nauttimassa saaren törkyhintaisista luksuspalveluista.

Maisemat ovat häikäisevän kauniit, ilmasto on lauhkean lämmin, ruoka mainiota ja ne drinksut herkkua – ei käy kieltäminen. Brac on yksi mukavimmista, ellei jopa mukavin kokemani lomakohde!

Katu-uskottavuutta hatuilla, vai miten se meni...

Reissupöhinää!

Työjutut puuf unholaan ja huomenna Kroatian lämpöön. Olen aina halunnut kirjoittaa matkakertomuksen! Facebook-tilapäivitystä varten varattu tila ei riitä koskaan matkoilta raportoitaessa. Luvassa juttuja matkan etenemisestä todistusaineistoineen päivineen.

Olen omasta mielestäni ollut pari viime päivää huisin aikaansaava ja oikea tehokkaan ajankäytön ruhtinatar. Todellisuudessa olen luultavasti ollut varsinainen pre-lomamonsteri. Olen kipittänyt hermostuneesti ympäri taloa ja vaikeroinut narisevalla äänellä milloin mistäkin. Stressiä ovat muka aiheuttaneet loppujen lopuksi aika mitättömät asiat, kuten likapyykit (voi kauhee) ja rikkaruohot (iik). Nyt lomamoodi päälle asap! Jos vielä yhden koneellisen pesisin kuitenkin…

Zlatni radin ranta Bracin saarella. Pian tuolla.

Lennämme huomenna aamulla Helsingistä Wieniin, Wienistä Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin ja sieltä Splitiin. Kaksi vaihtoa menee vielä lomallelähtöfiiliksissä, ja kentillämaleksimisajat ovat onneksi lyhyitä. Takaisin päin tultaessa vaihdamme vain kerran Münchenissä. Splitissä hyppäämme Brac-saarelle seilaavaan katamaraaniin tai autolauttaan. Ekat viisi päivää saarella. Voi että, mitenköhän saadaan aika kulumaan… J

Pakkaaminen on osa fiilistelyä!

Pese ja mene! Crocsin sirot Oliviat käyvät yhtälailla metsälenkille koiran kanssa kuin kaupunkitepasteluun. Ainakin omasta mielestäni...

Ranta, ilta, kaupunki. Friis&Companyn kuviolaukku on ensimmäinen järkevä aikuisten laukkuni. Tältä siis tuntuu olla aikuinen!

Läjä toppeja. Loppuvat kesken kuitenkin, ja pitää joko turvautua tympeään pesulapalveluun tai ostaa uusia (shoppailut minimiin lomalla, ahdistavaa).

Amputoin Zaran lököttävät farkut.

Roiskeläppiä, joita en koti-Suomessa rohkene käyttää.

Biksuvalinnanvaraa on oltava.

Kolttuja iltahämyilyihin. Vasemmalta Zara, Vero Moda, Vero Moda, Gina Tricot.




<><>

Nämä Nellystä tilatut petturikengät eivät sitten tulleet ajoissa. Pitäkää kenkänne! Himla/Nelly Shoes.

Kepeitä kengänrimpuloita. Mustat Aldot ovat lempparini. Tiedossa huojumista.

Tunnelmia seuraa...