Jalo Jalonius

Miten kovin voi kiintyä koiraan? Esiin astuu uljas Jalo-appenzellinpaimenkoiramme. Itku oli lähellä juhannusmökillä koiraa ikävöidessä. Koiraläheisriippuvaisuus? Kun kotiuduin yksin mökiltä jo ennen miestä, tuntui metsälenkki koiran kanssa viileässä, hiljaisessa metsässä poikkeuksellisen hienolta. Lähiössä oli hiljaisempaa kuin mökillä! Seuraavan päivän järvimaisemalenkki vei siitäkin voiton. Takaisin luontoon! Seuraavaksi ohjelmassa puiden halailua, kasvissyöntiä ja  Greenpeace-jäsenyys. Ei, leikki sikseen, lihansyönnistä en luovu, ei hulluksi heittäydytä sentään.

Appenzellin vesi.. eh paimenkoira.

Tänäiltana kävimme uittamassa koiraa läheisillä hiekkakuopilla. Jaloa ei varsinaisesti tarvitse uittaa, se ui ja polskii ihan vapaaehtoisesti. Hurtta on vajaan vuoden ikäisenä ihmeellisen innokas ja vikkelä uimari, jaksaa noutaa vesilelua kerta toisensa jälkeen! Huima vesipelastuskoiran ura häämöttää ensi keväänä, eli meidän perheessä ei siis ainakaan hukuta ensi juhannuksena.

Sorvi laulaa... tavallaan

Töitä vielä jäljellä pari viikkoa ennen lomailua. Töissä tapahtuu: ovi käy niin että saranat huutaa hoosiannaa, puhelin pirisee taukoamatta ja paperit lentelee ympäriinsä kuin B. Virtanen -sarjiksessa. NOT. Jos työtehtäviä tipahtelee yksi tunnissa, toimisto on puunattu, iltapäivälehdet ja blogit luettu, kaikki mahdolliset ja mahdottomat rästihommat tehty ja kadulla ohi kulkevat ihmiset mulkoiltu, alkaa olla aika vaikea keksiä itselleen järkevää virikettä.

Vielä tovi tyhjäntoimittamista ja heinäkuun puolessavälissä reissulle Kroatiaan Bracin saarelle ja Splitiin. Aurinko ja vedet kirkkaat, tiedä ette miten pohjoismainen neito tää luoksenne kaipaa... oho, meni runollisen puolelle. Pakkaamisen saa tietenkin aloittaa viimeistään viikkoa ennen lähtöä lomatunnelman virittämiseksi. Kenkiä mukaan vähintään viisi paria, liian monet mekot ja paidat ja purkkia ja purnukkaa joka lähtöön. Siinä sitä sitten seistään check-in virkailijan tiukan katseen alla, ylipainomaksu kolkyt euroo, kiitoos. Mun pitäisi varmaan antaa jonkun ulkopuolisen, joka viis veisaa mun lomalookista, penkoa matkalaukku läpi ennen lähtöä ja poimia pois kaikkein älyttömimmät valinnat.

Brac

Split

Juhannus ja surkastunut viestintälihas

Mökkijuhannus on lusittu ja pakolliset pahennukset aiheutettu – kukin tyylillään. Ei paha, mutta mun kommuunielokiintiö täyttyy näissä olosuhteissa jo parissa päivässä. Useamman pariskunnan enemmän ja vähemmän yhteen hitsautuneessa porukassa jokaisella on oma roolinsa ja kaikki tietävät suurin piirtein mitä odottaa: kuka kokkaa, kuka pitää paikat puts plank, kuka laukoo nokkeluuksia koko valveillaoloaikansa, kuka on syyntakeettomassa tilassa aatonaatosta seuraavan viikon keskivaiheille. Itse kiristän n. 48 tunnin jälkeen ilmettä astetta tiukemmaksi, kömmin hiljaisimpaan löytämääni nurkkaukseen ja naamioidun Seiskan, Hymyn, Alibin tai jonkin muun vastaavan mahdollisimman paheksuttavan sosiaalipornojulkaisun avulla (kestän huonosti naistenlehtiä).

Kaikki tietävät ja tuntevat hyvin mun antisosiaaliset taipumukset, mutta tällä kertaa pelkään olleeni erityisen pahantuulisen oloinen, vaikka en (aluksi) sitä ollutkaan. Mä se vaan kuvittelen voivani vetäytyä aina kaikesta ilman että mua pidetään velttona epäosallistujana. Luulen sosiaalisten suhteiden kukoistavan itsestään. Luulen voivani virittää keskustelua muiden kanssa vain silloin kun mua sattuu huvittamaan, ja olen kaikkien ylin ystävä, totta helkkarissa! Ei ala-asteen opettajakaan katso pikku Niko-Petteriä kovin hyvällä, vaikka Niko-Petteri istuisi nätisti hiljaa pulpetissa, jos Niko-Petteriä kiinnostaa vähennyslaskujen sijasta enemmän He-Man-sarjikset. Mutta kun omassa seurassa vaan on niin mukavaa.

Nyt on silti itsetutkiskelun aika: Miten pitkälle epäsosiaalisuus saa mennä? Milloin se lipsahtaa epäkohteliaisuuden ja jopa moukkamaisuuden puolelle? Kanssajuhannustelijani hoi, it's not you, it's me, ollaan kameleita kuitenkin, eiks joo. Sunnuntaina syy- ja seuraussuhteet alkoivat tosin jo hämärtyä. Kenen tahansa selväpäisen hermo olisi ollut koetuksella, rauhaa ja hiljaisuutta noin yleisesti vaalivasta, aavistuksen erakoituvasta tyypistä puhumattakaan... Nyt siis kuitenkin pyrkimys ryhtiliikkeeseen sosiaalisessa käyttäytymisessä: lupaan yrittää ainakin karvan verran enemmän sekä arkielämässä että ryhmä-häppeninkeissä.

Muuta kivaa juhannuksena: Ensimmäinen mato saatu onkeen ihan minäitse. Sinttien mielestä siiman päässä olis tosin voinut yhtä hyvin olla pelkkä koukku. Joogaa harrastettu useamman viinilasillisen jälkeen äärimmäisen turvallisissa portaikko-olosuhteissa. Kokkokuvat vaativat sen luokan läheisyyttä kokkoon, että lämpötila selkäpuolella ei alkanut nelosella eikä viitosellakaan, puhhuijjaa. Yksi miesten Epyktissä teetetty kihlasormus lepää Airistolla erään poukaman kivikossa. Siis nimiä ei tietenkään sovi mainita eikä sormella osoitella, mutta voi vitsit kun naurattaa moinen sattumus, vahinkojahan sattuu, hah hah haa.

Summa summarum kuitenkin: Kiitos juhannusväelle, olette mahtavia!

Lemmekästä... Mutta ota nyt äkkiä se kuva, tässä on 80 astetta lämmintä!

Jossain täällä se sormus on...