Mökkijuhannus on lusittu ja pakolliset pahennukset aiheutettu – kukin tyylillään. Ei paha, mutta mun kommuunielokiintiö täyttyy näissä olosuhteissa jo parissa päivässä. Useamman pariskunnan enemmän ja vähemmän yhteen hitsautuneessa porukassa jokaisella on oma roolinsa ja kaikki tietävät suurin piirtein mitä odottaa: kuka kokkaa, kuka pitää paikat puts plank, kuka laukoo nokkeluuksia koko valveillaoloaikansa, kuka on syyntakeettomassa tilassa aatonaatosta seuraavan viikon keskivaiheille. Itse kiristän n. 48 tunnin jälkeen ilmettä astetta tiukemmaksi, kömmin hiljaisimpaan löytämääni nurkkaukseen ja naamioidun Seiskan, Hymyn, Alibin tai jonkin muun vastaavan mahdollisimman paheksuttavan sosiaalipornojulkaisun avulla (kestän huonosti naistenlehtiä).
Kaikki tietävät ja tuntevat hyvin mun antisosiaaliset taipumukset, mutta tällä kertaa pelkään olleeni erityisen pahantuulisen oloinen, vaikka en (aluksi) sitä ollutkaan. Mä se vaan kuvittelen voivani vetäytyä aina kaikesta ilman että mua pidetään velttona epäosallistujana. Luulen sosiaalisten suhteiden kukoistavan itsestään. Luulen voivani virittää keskustelua muiden kanssa vain silloin kun mua sattuu huvittamaan, ja olen kaikkien ylin ystävä, totta helkkarissa! Ei ala-asteen opettajakaan katso pikku Niko-Petteriä kovin hyvällä, vaikka Niko-Petteri istuisi nätisti hiljaa pulpetissa, jos Niko-Petteriä kiinnostaa vähennyslaskujen sijasta enemmän He-Man-sarjikset. Mutta kun omassa seurassa vaan on niin mukavaa.
Nyt on silti itsetutkiskelun aika: Miten pitkälle epäsosiaalisuus saa mennä? Milloin se lipsahtaa epäkohteliaisuuden ja jopa moukkamaisuuden puolelle? Kanssajuhannustelijani hoi, it's not you, it's me, ollaan kameleita kuitenkin, eiks joo. Sunnuntaina syy- ja seuraussuhteet alkoivat tosin jo hämärtyä. Kenen tahansa selväpäisen hermo olisi ollut koetuksella, rauhaa ja hiljaisuutta noin yleisesti vaalivasta, aavistuksen erakoituvasta tyypistä puhumattakaan... Nyt siis kuitenkin pyrkimys ryhtiliikkeeseen sosiaalisessa käyttäytymisessä: lupaan yrittää ainakin karvan verran enemmän sekä arkielämässä että ryhmä-häppeninkeissä.
Muuta kivaa juhannuksena: Ensimmäinen mato saatu onkeen ihan minäitse. Sinttien mielestä siiman päässä olis tosin voinut yhtä hyvin olla pelkkä koukku. Joogaa harrastettu useamman viinilasillisen jälkeen äärimmäisen turvallisissa portaikko-olosuhteissa. Kokkokuvat vaativat sen luokan läheisyyttä kokkoon, että lämpötila selkäpuolella ei alkanut nelosella eikä viitosellakaan, puhhuijjaa. Yksi miesten Epyktissä teetetty kihlasormus lepää Airistolla erään poukaman kivikossa. Siis nimiä ei tietenkään sovi mainita eikä sormella osoitella, mutta voi vitsit kun naurattaa moinen sattumus, vahinkojahan sattuu, hah hah haa.
Summa summarum kuitenkin: Kiitos juhannusväelle, olette mahtavia!
 |
| Lemmekästä... Mutta ota nyt äkkiä se kuva, tässä on 80 astetta lämmintä! |
 |
| Jossain täällä se sormus on... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti