Olen ollut innokas kirjoittaja pikkutytöstä lähtien. Helsingin Markkinointi-instituutin kirjoituskurssilta mukaan on kuitenkin tarttunut ihan uusia taitoja ja näkökulmia. Kurssi on ensisijaisesti suunnattu tiedottajille, ja tekstityypit ovat olleet tiedotteita, uutisia yms. pönötystekstejä. Mukavia kirjoitettavia nekin toki, kirjoitan mielelläni kaikenlaisia tekstejä. Kurssin viimeinen tehtävä oli kuitenkin erilainen, vapaa tarina. Tässä tulos.
Nuori urhoollinen
Tyttö keskittyy läksyihinsä pienessä lähiökaksiossa, mutta kuuntelee samalla makuuhuoneesta kuuluvaa raskasta unihengitystä. Väliin kuuluu murahduksia ja kuorsausta. Jääkaappi on täytetty, pyykit on pesty, pieni asunto on siisti, tyttö miettii. Osaan, pystyn, hoidan. Hallitsen. Tänään kodissa vallitsee rauha ja hiljaisuus, eilen oli toisin.
Koulupäivä on ohi, biologiantunnilla käsiteltiin mielenkiintoisia, eksoottisia eläimiä. Äiti tervehtii tyttöä iloisesti olkansa yli.
- Ota uunista on makaronilaatikkoa, kohta tulee kiisseliä!
Äidin essulle on lennähtänyt perunajauhoa. Kotona tuoksuu koti ja lämpö, tyttö miettii. Kapeaan maljakkoon on aseteltu kauniin symmetrisiä päivänkakkaroita. Ehkä kaikki muuttuu? Elämä onkin hyvää, elämä maistuu kiisseliltä.
Tyttö herää vaimeisiin ääniin. Äänet voimistuvat. Asunnossa on joku! Kirkas valo lävähtää tytön silmiin.
- Poliisi! Liikkumatta!
Tytön kettuterrieri vapisee keittiön pöydän alla. Äiti näyttää lannistuneelta raudoissaan. Yllätysvieraat löytävät etsimänsä ja äiti viedään pois. Tytön matka kohti tuntematonta alkaa.
Varaperhe on ystävällinen, mutta vieras. Aamiaismurot maistuvat teollisilta. Tyttö on hämmentynyt, kaipaa. Mitä äiti tekee juuri nyt, ajatteleeko häntä? Tahdon kotiin. Vai onko tämä nyt koti?
Kuluu aikaa, ja äiti on taas valmis äidin tehtäviin. Pieni perhe yhdistyy toisessa, pienessä lähiökaksiossa. Äiti on nöyrä, raitis ja omistautuva. Tyttö on onnellinen, ja luottamuksen repaleinen verkko kuroutuu hitaasti eheämmäksi.
Menneisyyden taakka nostaa kuitenkin taas pian päätään. Äiti löytää hitaasti vanhat, tutut tapansa.
- Täytyyhän minun jotenkin meidät elättää! Mene itse sitten töihin, lapsi!
Tyttö herää aamulla lähteäkseen kouluun. Äidin sänky on koskematon. Äiti ei ole palannut vielä koulun jälkeenkään. Tyttö vetää kettuterrierin kylkeään vasten ja käpertyy sohvalle. Äiti ei palaa sinä päivänä, eikä sitä seuraavana. Tytön on soitettava hiirenkorvalla olevan käyntikortin numeroon. Äiti löytyy, selittää unohtaneensa ajan kulun. Olihan hän vain tutun luona.
- Pärjäähän se yksinkin, iso tyttö jo.
Uusi varaperhe, tyttö on turta. Eksoottiset eläimet eivät enää jaksa kiinnostaa biologian tunnilla. Tyttö nojaa ikkunalautaan ja seuraa taivaalla kaartelevia lokkeja. Voimat ovat loppu, tyttö ei enää jaksa olla vahva.
Vielä kerran.
- Äiti on kuitenkin aina äiti, sosiaalityöntekijä luettelee mantraansa. Urautuneen oloinen nainen ei kuitenkaan tiedä, että tyttö on kaikessa hiljaisuudessa jo tehnyt päätöksensä.
Äiti on sydämellinen ja täynnä lupauksia. Lasagne on hyvää, tyttö hymyilee ja halaa äitiä pitkään. Äiti nukahtaa varhain, mutta tytön sängyssä ei tänä yönä nukuta. Vähäiset, mutta sitäkin rakkaammat tavarat sujahtavat hiljaa kuluneeseen urheilukassiin. Tytön kurkusta purkautuu syvä huokaus hänen laskiessaan keittiön pöydälle pienen kimpun päivänkakkaroita. Hän nostaa kettuterrierin hellästi kainaloonsa, painaa oven kiinni ja katoaa lähiön hiljaiseen yöhön.
