maanantai 23. heinäkuuta 2012

Hanko vol. 3: Sotamuseo ja Raaseporin linnanrauniot


Parina viimeisenä Hangon päivänä sää kääntyi suhmuraisen puolelle. Vetelehdimme lomakämpällämme ylensyöden, leffoja katsellen ja lueskellen. Löhölöhö.

Koiraa oli silti lenkitettävä, ja lähdin rehvakkaasti painelemaan jonkin omakotialueen sokkeloihin. Vaikka oli mukava tiirailla hauskannäköisiä taloja ja kujia, tovin myöhemmin sain kaverikseni viileän tihkusateen, ja mitä sitä kiertelemään: olin eksynyt. Aina kun luulin näkeväni Esplanadin, tupsahdin jollekin muulle kadulle (jonka nimi olisi yhtä hyvin voinut olla arabiaa), ja sade tietenkin yltyi. Koirakin taisi aavistaa, että nyt se on hukassa. Kun vihdoin löysin takaisin oikealle kadulle, olin arviolta noin kilsan väärässä suunnassa. Kämpille päästyämme sekä koira että ihminen muistuttivat piisamia. Hienosti suunnistettu.

Nyt olisi myös mainio väli tsekata muusseo tai kaksi. Toiseksi viimeisenä päivänä ajelimme Lappohjassa sijaitsevaan Hangon Rintamamuseoon. Sotajutut kiinnostaa aina!

Hangon Rintamamuseon pihamaalla.

Tupakkia.




Värikästä propagandaa.



Sotamuseon pihalta äkätty pikkupiski.
 Seuraavana aamuna heitimme hyvästit oivalle lomakämpällemme. Kotimatkalla pysähdyimme Tammisaareen, mutta kaatosateen myötä kaupunkikävely jäi tekemättä. Snappertunan kohdalla ropina onneksi taukosi, ja pääsimme silmäilemään 1300-luvulla rakennetun Raaseporin linnan raunioita.

Raaseporin linnanrauniot.




Linnakoira.


 Hanko oli hieno!  Ehkä lisää letkeää kotimaanmatkailua ensi kesänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti